Lunta jo maassa

Ekat kisat tuli käväistyä hiihtelemässä viikko sitten Ylläksellä. Suoritukset olivat yhtä heikot kuin odotinkin. Ei missään nimessä paljon viime talvea huonommin, mutta ei tyytyväinenkään voi olla. Oli siinä tosin viikko hiihtoa alla, joten oli varmaan vähän väsy lihaksissakin. Luulisi kuitenkin, että edes suunnistus silti onnistuisi kun kerta vauhtiakin on vähemmän. Ei sinnepäinkään. Tuntui kuin olisin tehnyt reitinvalintoja ihan arvalla. Ei kunnon suunnitelmia väleille, ei tarkkaa reitintoteutusta. Yhteensä kahtena päivänä varmaan lähemmäs 20 risteyksenohihiihtoa tai pysähdystä risteykseen. Onneksi maanantaina pääsi kotona uuden harrastusvälineen pariin. Kokosin aamuysistä iltaseitsemään uutta maantiepyörää. Lisään kuvia, sitten kun ehdin. Eilen kävin vielä ostamassa maantiekengät ja -polkimet. Polkimet ei ihan sovi rungon metallinsiniseen väritykseen. Ne on Rabobankin oranssit :). Kokeilin pyörää sitten vielä rullilla. En olisi uskonut, että niillä oppii ajamaan niin helposti. Tänään ajelinkin sitten 30 min samalla kun katselin miesten 30km vapaata. Valitettavasti Petter voitti. Ilta meneekin sitten Popedan keikalla Rytmikorjaamolla. Huomenna sitten Hyllykalliolle suunnistamaan. Voi olla vähän väsynyttä, mutta juoksennellaan pois. Uskoisin, että on aika rentoa menoa, sillä juoksulenkkejä ei ole tehty yli kahteen viikkoon. Viimeksi taisin juosta pikkujoulusuunnistuksissa ja ne menikin hienosti eli kolmas sija Mikon ja Jaakon jälkeen.

Lunta odotellessa

Viimeisetkin kalenterikisat saatiin taakse viime viikonloppuna. Tuloksellisesti kai pitäisi olla tyytyväinen, vaikka mitali jäikin SM:stä saavuttamatta, vielä. Kisa oli todella ajovoittoinen, muutama reitinvalinta sinne mahtui, mutta lähinnä siis ajamista. Mitali jäi ajallisesti aika kauaskin, vauhti ei siihen riittänyt. Virheitä ei kisassa siis tullut paljon minuuttia enempää, pari ohiajoa ja mahdollisesti heikompaa reittiä. Hyvä taktiikka ei ihan toteutunut, sillä Maximia sain alussa kiinni, mutta selkää en missään vaiheessa näkyviin, joten ajelin koko matkan yksin lukuunottamatta muutamia ohituksia, Asko eikä H-P:kään ei aivan saanut iskettyä peesiin. Sunnuntain keskimatkan kisa oli, jos mahdollista, vielä enemmän ajopainotteinen. Juho sai pitkien ajovälien jälkeen selän näkyviin, mutta viimeiselle rastille sain jätettyä 40s, tosin Juho pummasi hieman ylimääräistäkin sillä välillä. Aluemestaruuteen ajo riitti reilulla marginaalilla, MikkoT oli toinen ja Asko kolmas eli kolmoisvoitto Jalakselle. Kansallisessa jäin jälleen neljänneksi, Juhon voittaessa, Timo toisena ja Samuli kolmantena. Eroa ei Timppaan ja Samuliin ei kauheasti tullut, joten sillä saralla ei huonosti.
Sunnuntaina ennen kisaa huomasin vaakaputkessa huolestuttavan lommon. Niinkin ohuessa putkessa kuin Canyonin putket ovat se pisti vähän arveluttamaan. Todistetusti Canyonin runkoja on mennyt katki juurikin lommosta alkaneesta murtumakohdasta. Katsellaan nyt muutaman lenkin ajan miten lommon lähialue alkaa reagoida rasitukseen. Tuli alkuviikosta kuitenkin vähän runkovaihtoehtoja katseltua, ikäänkuin pahan päivän varalle. Pitäisi vain keksiä, millä saan tuotua maahan Simplonin rungon, jäykkisrunko olisi alle kilon ja täpärin saisi koottua lähes kymmenkiloiseksi. Eivät tunnu missään nettikaupassa olevan myynnissä. Ehkä täytyy itse lähteä Itävaltaan hakemaan.
Viikonlopun jälkeen on sitten yritetty vaihtaa kautta. Eka rullalenkkikin on tälle kesälle takana ja yksi hisutaitoharjoitus. Pitää nyt katsoa mihin suuntaan tuo hiihto alkaa kehittyä, ylävartalo on jäänyt kesällä hyvin vähälle treenauksen osalta.
Sitten kaikille tiedoksi, ettei tarvitse itse koittaa. Ei kannata jättää avaimia kotiinmenevään autoon, vaikka olisi kuinka kiire junaan. Mieluummin olisin myöhästynyt junasta, nyt jouduin odottamaan seuraavassa junassa tulevaa Kaisua tuomaan avaimet. Tulipahan luettua uudet MBA, Mountain Bike ja Bike ainakin kunnolla läpi.
Seuraavan kerran kirjoittelen sitten, kun siltä tuntuu, mihin saattaa mennä hieman aikaa, koska ekat hisukisat on vasta ensi kuun lopussa.

Harharetkillä dyyneillä

Reilu vuorokausi paluumatkan jälkeen pitäisi kai jotain merkittävää keksiä kisoista sanottavaksi. Yleinen teema omalta osaltani taisi olla tasaisuus, mutta valittettavasti siis tasaisen huono. Kisoihin ei sisältynyt yhtään oikeasti onnistuneelta tuntunutta suoritusta, lähimpänä taisi olla viesti.
Edetään kuitenkin kronologisesti eli lähtö tapahtui klo 13 21.9. Matka Helsinkiin sujui jotakuinkin, vaikka jo Jalasjärveltä lähtiessä oli selvää, että tavaroiden kanssa tulee ahdasta. Peräkärryn pakkaaminen taisi Hyvinkäällä kestää ainakin 30 min ja Helsingissä loput pyörät laitettiinkin suoraan bussin tavaratilaan ja osa tavaroista bussin käytävälle. Yö laivalla meni jotakuinkin samalla tavalla kuin yleensä eli ei ihan tappiin mut lähelle, mikä tiesikin erittäin miellyttävää bussimatkaa. Pärnuun asti sain nukuttua. Sen jälkeen alkoikin armoton lehtien lukeminen, joita olisi pitänyt varata reilusti enemmän, tulipahan ainakin tavattua varmasti kaikki jutut tarkkaan. Latviassa ei pysähdytty ollenkaan, Liettuassa pari kertaa, toinen jossain isossa marketissa, jossa oli onneksi seikkailumieliselle porukalle ruokapaikaksi Hesburger. Oli kassatytöllä 45 minuutiksi tarpeeksi töitä. Saivat jotenkin viritettyä bussin televisiotkin yhteistyöhön Liettuassa, joten sieltä tuli Dukes Of Hazzard The Beginning (ei siis se missä Johnny Knoxville, vaan vielä uudempi). Klaipedassa hetken aikaa seikkailtiin ennenkuin lauttaranta löytyi. Tie oli surkeassa kunnossa Kuurin kynnäksen puolella, joten viimeinen tunti jännitettiin saapuuko kärry bussin perässä perille asti. Nidassa bussi taiteili hotellin pihaan noin puoli tuntia parin erittäin tiukan mutkan läpi. Hotelli oli laadukas, vaikutti aika uudelta. Saatiin Samulin kanssa kulmahuone, joka ainakin oli uusi, sillä kisasivujen mallikartoissa sitä ei ollut. Parveke osoittautui viikon aikana hyväksi pyörien säilytykseen, tosin yöt olivat sisällä. Käytiin vielä illalla katsomassa saisiko jostain keskustasta ruokaa, mutta päädyttiin vain tulemaan marketin kautta takaisin. Samuli harmitteli, ettei televisiossa näkynyt musiikkikanavaa, itselleni kelpasi erittäin hyvin saksankielinen Eurosport.
Tiistaina aamupalaa ja aamupäivästä mallisuunnistukseen bussilla. Tärkeimmät havainnot olivat, että urien havaitseminen saattaa olla vaikeaa ja hitaaksi pirretyt urat ovat pehmeätä hiekkaa. Muuten maasto vastasi suomalaista hiekkakangasta, suunnistukseen vaikutti tosin se, että oikomiskielto oli jälleen voimassa. Tiistain myöhäinen lounas (vartaassa grillattua mausteista porsasta ja ranskalaisia) käytiin syömässä läheisessä ravintolassa. Hieman pitkään kesti ruuanvalmistus, ainakin nälkäiselle. Illalla valmistautumista keskiviikon keskimatkaan ja omilla eväillä tankkausta.
Keskiviikkona kahdeksalta aamupalaa, lähtöaika ennen kahtatoista, joten riitti lähtöön asti. Kelin haistelua, vaikutti tuuliselta, mutta pilvetön taivas rohkaisi ajamaan lyhyissä ajokamoissa. Noin tunti ennen lähtöä siirtyminen keskustaan kilpailupaikalle ja paikkojen tutkailua, lähinnä maalintulo ja lähtökiihdytys näkyivät. Verrytellessä alkupään lähtijöiden yleisörastilla käyntiä katselessa pisti jo vähän jännittämään omaa ajoa. Lähtölavalla karttaa katsellessa totesin sen suunnistuksellisesti vaikeammaksi kuin Puolan vastaavan matkan. Matkaan lähdin hieman turhankin kovaa kiihdytellen. K-pisteelle tullessa selkeä suunnitelma ykköselle mielessä ja K:lta pelättyjä portaita pitkin ajaen eka mäki ylös. Tässä vaiheessa oli jo osaltaan kisa ohi, mäen päällä huomasin, että nyt on tultu eri portaita ylös. Huomioni sai aikaan lähes paniikin, etenin aina 50m täysillä jotain polkua rastia kohti ja sitten taas koitin saada itseni kartalle. Vielä rastiuran hakeminenkin sai aikaan 40s virhettä. Näin ollen olin kärkeä ykkösrastilla reilu 2min perässä, ei siis luvannut kovin hyvää kisaa, koska tiesin mokanneeni paljon. Hapuillen siis lähdettiin suunnistamaan kakkoselle, koska luotto omiin taitoihin ei ollut kova. Kakkoselta lähtiessä kirottiin lisää, kun kaksi perään lähtenyt Korchagin sai kiinni. Siinä sitten lähinnä minä edellä ajaen mentiin muutama väli, kunnes Victor pummasi rastiuraa hieman ja oli enemmän perässä rastille tullessa. Lähdin tällä välillä iskemään siis hieman kovempaa. Yllättäen reitinvalintani katkaisi aita. Kiertoon siis meni aikaa ja rastille ajaessa tuli Victor vastaan 20m ennen rastia. Alkoi vituttaa yhä enemmän. Seuraava rastiväli oli pitkä luukutusväli, joten päätin ottaa asvalttia alle, kun toinen reitti kiersi vähemmän, mutta oli metsätietä. Seuraavat rastit löytyivät kohtalaisen sujuvasti, mutta Victor harmittavasti piti vajaan puolen minuutin eron muuttumattomana eli ei apua peesistä. Oikomiskieltokin teki sitten ylivarovaiseksi ja kiersin seuraavan pidemmän välin. Risteyksien ohiajoja alkoi tulla aika paljon loppumatkasta. Tyhmiä virheitä muutenkin kasautui hiljalleen. Sen verran oli kuitenkin jalat kunnossa, että ajoin kaksi eteen lähteneen Dauwalderin kiinni. Lopussa vielä yritin olla parempi kuin muut ja tehdä vaikeamman reitinvalinnan toiseksi viimeiselle rastille. Olisi kannattanut mennä vain sillä perinteisellä "Keep it simple, Stupid!"-taktiikalla :). Lopputuloksena 23. sija, omaan tasoon nähden huonolla suorituksella, riitti kuitenkin 3. parhaaseen suomalaismiessuoritukseen, vain 37s Timoa perässä. Tuukka tosin keskeytti K:lta alkaneisiin portaisiin. Verryttelyt ja palautusjuomat päälle ja suihkuun. Palkintojenjaossa käytiin katselemassa paremmin ajaneita. Ruokailu tapahtui rannassa sijaitsevassa Kolibris-nimisessä ravintolassa. Samulia lukuunottamatta muu pöytäseurue päätyi hintamääräsuhteeltaan hyvään normaalikokoinen pizza ja 0,5l olut ratkaisuun. Illasta vielä palaveroitiin torstain järjestelyistä ym. koska kisapaikka oli niemenkärjessä, jonne on Nidasta matkaa n. 50km.
Aamulla sai ruokaa jo 7.30, joten silloin syömään ja lähes suoraan pakkaamaan kisakamat mukaan ja pyörät bussiin. Sää oli edelleen tuulinen, mutta aurinkoinen. Kisakeskus oli tällä kertaa vanhan linnoituksen ympäristö. Linnoituksen sisällä sijaitsi Liettuan merimuseo, joten siellä oli ulkoaltaissa mm. pingviinejä, hylkeitä ja merileijonia. Sisällä oli sitten erilaisia kaloja akvaarioissa. Lähtö oli erittäin epätasaiselta mukulakiveltä linnoituksen sisällä mäkeä alas ja ulos tunnelia ja siltaa vallihaudan yli ja vielä vallihaudan ulkoreunaa 200m. Kaksi ensimmäistä rastiväliä tarjosivat vain toteutusta, tosin toisen rastin rastipolun epäilin olevan heikko, joten harmittavasti jarruttelin jo lähes 100m ennen polun lähtöä. Seuraavat välit tarjosivatkin tarkkaa suunnistusta, heikosti näkyviä polkuja ja hyvin näkyviä oikoja. Varmuus riitti 6-7 välillä asti, missä rastipolun valinta meni pieleen ja kiertoa seurasi. Seiskalla sitten saikin Jensen kiinni kahdella. Hieman ihmettelin ja kirosin tätä, mutta nähtävästi Allan oli joko oikonut tai jostain muusta syystä sai hylsyn. Peesiin kuitenkin iskettiin, koska uskoin Jensenin vauhtiin. Erittäin sujuvasti edettiin monta rastiväliä ja jopa peesissä pysyminen vaati kartanluvun jättämistä lähes nollaan. Kuudenneksi viimeiselle rastille otin omasta mielestäni järkevän kierron, mutta tässä Jensen sitten katosi. Kisan jälkeen tosin sain tietää, että rastille tuli lähes suora oiko. Loppu oli erittäin helppoa suunnistuksellisesti, joten pari isoa virhettä jäivät ainoiksi. Vauhti oli kohtalainen, tosin sen olisi pitänyt olla päällä heti alusta alkaen (eroa Juhoon kakkosrastilla 29s!). Loppuaika riitti 17. sijaan, edellä Tuukka 13. ja Juho 16. Tuloksia katsellessa ei voi olla vetämättä johtopäätöstä, että kisan viimeisten lähtijöiden ei kauheasti ole tarvinnut suunnistaa, vaan maastoon on syntynyt hyvät urat suoraan ajettavaksi. Kisan jälkeen ehdittiin vielä ihmetellä kisapaikan vieressä sijaitsevan delfinaarion asukkaita. Bussimatka takaisin tuntui pitkältä, lähinnä se kuluikin tankatessa perjantain pitkää matkaa varten. Illalla tutuksi tullutta kaavaa käyttäen palkintojenjaon kautta syömään. Nukkumaan halusin jopa hieman aikaisemmin, sillä lähtöaikojen arvonta oli tuonut koko kisan toisiksi huonoimman arvan.
Aamulla siis syömään taas 7.30 ja lähes samantien bussin kyytiin. Kisapaikalla yleista ihmettelyä mm. lähtöviitoituksella olevien portaiden ja kartanvaihdon toiminnan katsastus. Jalat tuntuivat kohtalaisen tuoreilta vielä kahden kisan jälkeen, joten tavoitteena oli ajaa nopeasti edellä ajanut espanjalainen kiinni ja sitten hieman yhteistyössä edetä muutama väli. Lähtökarsinassa tosin katselin, että Jose lähti huolestuttavan hitaasti liikkeelle. Itse laitoin heti alusta alkaen vauhtia kunnolla, että kone varmasti lämpenee kisaan. Pari ekaa rastia helppoja, 2-3 väli jonkinlainen reitinvalinta, joskin suora reitti oli myös ajouria, joten kumpikaan tiekierto ei houkutellut. Puoli kilometriä ennen rastia tuli Garcian selkä vastaan ja samaa vauhtia vaikutti jäävän taaksekin, joten eipä siis siitäkään apua ollut. Maasto oli harvapolkuisempaa kuin aikaisemmissa kisoissa, joten suunnistuskin tuntui helpommalta. Tosin hyvää suunnistusta vaikeuttivat muutamat karttaan merkityt, maastossa lähes olemattomat polut. Aiheuttivat matkan aikana yht. n. 4 min virhettä. Vauhti tuntui kuitenkin hyvältä lähes koko kisan ajan, ehkä muutamassa mäessä olisi toivonut pystyvänsä paremmin runttaamaan. Muutaman kerran kyllä kirosin arpaonneani, koska vaikutti selvältä, että kaikki risteykset ovat nopeammin ajettavia kisan edetessä. Eniten kuitenkin jäi harmittamaan toiseksi viimeisen rastin virhe. Edeltävältä rastilta lähtiessä oli kirkkaana ajatus varmasta suunnistuksesta. Lähes joka risteykseen siis pysähdyin varmistamaan. Tämä ei kuitenkaan riittänyt vaan yhtäkkiän ura katosi alta. Sitten alettiin suunnistamaan käyrien avulla, mikä toi tenniskentän näkyviin. Kartallakin sellainen oli, joten sen suuntaan. Tenniskentän vieressä oli kuitenkin isohko autotalli/vaja, jota kartalla ei ollut ja jonka kohdalla kartan mukaan menisi ura. Lopulta pinna tuli täyteen ja päätin ajaa selvästi pihalta näyttävän alueen läpi hylkäyksen uhallakin. Tietysti vauhtia otin paljon ja heilautin 40m alamäkeen pihassa sijaitsevan toiseksi viimeisen rastin ohi. Loppusuora aloitettiinkin sitten ihan täysiä ajamalla. Ei ole tätä ennen tullut loppusuoralla hyydyttyä sillä tapaa. Maaliin tullessa oli kuitenkin vielä mukavaa karanteenialueella jähimistä tiedossa pari tuntia. Ei oikein loppuverryttelykään kunnolla onnistunut. Eniten koko hommassa vitutti se, että pitkämatka oli sovittu ratkaisemaan amerikkalaistyyliin viestijoukkueet, joten Samulin ajaessa yli 2 min nopeammin oli aika selvää kakkosjoukkueen paikka. Yllätys tosin oli, että Juho ja Timo löysivät tiensä myös sinne. Joukkueet vaikuttivatkin todella tasaväkisiltä. Kisapaikalta pääsi onneksi välikuljetuksella heti karanteenin loputtua. Iltapäivä menikin ajojärjestyksiä miettiessä. Päädyttiin Timo-minä-Juho-järjetykseen aika nopeasti. Ykkösjoukkue oli Tuukka-Samuli-Mika-järjestyksessä. Tavoitteekseni suunnittelin Juhon saamista ankkuripätkälle joko ennen tai heti Mikan perään. Illalle vielä palkintojenjakoa ja syömistä kantapaikassa sekä tavaroiden pakkaamista.
Lauantaiaamulla vähän normaalia myöhäisempi herätys ja aamiainen. Käväisin katsomassa kymmeneltä, kun toista sataa juoksijaa lähti puolimaratonille. Sitten pakkaamiset loppuun ja kisaan valmistautumista. Varttia vaille yksi kisapaikalle ja paikkojen tutkailua. Tasalta kisan lähdön katsominen, Tuukka kärjessä K:lle, Timo kauempana. Käytiin vielä katsomassa yleisörastin paikka mäen päällä. Verryttelyä rannan pyörätiellä. Hieman yllätti osuuden nopeus, sillä jätkät tulivat lähes 10min nopeammin kuin arvioitiin. Tuukka tuli ensin neljäntenä vaihtoon ja Timo kuudentena 29s Tuukkaa perässä. Takaa-ajoon lähdettiin siis täysiä, tällä kertaa tosin K:n jälkeen varmistellen. Kulku olikin hyvä, tosin ero Samuliin ei tuntunut kaventuvan. Ennen puoltamatkaa sai Margus kiinni ja annoin suosiolla vetohommat hänelle. Siihen asti perässä roikkunut Puola jäikin hyvin pian letkasta. Muutamia rastivälejä mentiin täysin eri reittiä Marguksen kanssa, mutta eroa ei syntynyt. Lopussa tulin varmistellen Marguksen perässä, ja täysin samalla osuusajalla Samulin kanssa eli Juho lähti Tõniksen kanssa 29s Mikan perään. Luotto oli kyllä kova, mutta ihan ei jätkien vauhti riittänyt Mikan kiinniajamiseen, tosin Tõniksen Juho sai jätettyä taakse. Sijoitukset siis maalissa ykkösjoukkue 5. ja kakkosjoukkue harmittavasti kuudes, kun vain parempi kahdesta otetaan palkintoja jaettaessa huomioon. Kisan loputtua kaupan kautta pyöränpesulle ja sitä pakkaamaan. Itse ehdin aika hyvin saada tavarat kasaan ja palkintojenjakoa katsomaan. Osalla jäi vaiheeseen. Lähtö viivästyikin lähes puolella tunnilla. Kuskilla tulikin hieman kiire ajaa lauttarantaa kohti, että ehdittiin klo 19 lauttaan. Ja tosiaan, aikataulu ei sallinut bankettiin jäämistä, mitä voi pitää koko viikon huonoimpana ratkaisuna. Juominen jäikin sitten bussitinaamiseksi. Hieman ihmettelin, ettei kovin moni muu ollut nähnyt tätä ratkaisua hyvänä. Heitettiin sitten läppää ja kuunneltiin musiikkia johonkin klo 2 asti, lähinnä todettiin, ettei ikinä lähdetä kisareissulle bussilla. Bussi oli Tallinnassa kuuden jälkeen ja laiva lähti kahdeksalta. Helsingissä oltiin 10.30. Matka Helsingistä kesti melkein neljään parin venyneen pysähdyksen takia. Vielä illalla Jyväskylään ja reissu olikin paketissa.
Ensi viikonloppuna olisi sitten vielä pitkän matkan SM. Toivon hyvää lähtöpaikkaa, jonkun kovakulkuisen jälkeen. Jos joutuu yksin ajamaan koko matkan ei taida olla mahdollisuutta palkintopallille. Plaketti vaikuttaa aika varmalta perussuorituksella, mutta sellaista ei kannata ainakaan tuohon maastoon lähteä ajamaan. Paikalla kuitenkin on ulkomaisistakin Margus, Tõnis ja Maxim. Victor onneksi on H40-sarjassa. Saattaa olla, että vielä ensi perjantaina yritän sovittaa Airlight Pythonia vanteelle. Tubeless toimi hienosti Liettuassa, mutta kyllä taakse pitää jotain kevyempää laittaa.

Oppia tyhmään päähän

Tuli tänään asenneltua taakse Pythonia, jonka ostin torstai-illalla Supersportista. Kyseessä siis AirLight-malli, koska Exitistä ostettu Tubeless tuntui niin kamalan painavalta. Heti alkuun vaikutti, että asennuksen kanssa tulee ongelmia, koska rengas ei pyöristynyt vanteelle oikein. Eihän se sitten pumppaamalla täyttynyt edes, joten litkut sisään ja Corratecillä lähihuoltikselle. No nätisti ponnahti vanteelle kompuralla ja laitoinkin sitten kompuran mittarin mukaan 4 baria, että varmasti on sitä ilmaa vielä kotiin astikin. Ei hyvä. Aloin hölskyttelemään rengasta, että litku leviäisi joka puolelle. Seuraavaksi tajusin, että mulla on pelkkä vanne käsissä ja korvissa soi pirusti. Rengas löytyi maasta nopean tarkastelun jälkeen vahingoittumattomana. Litkua oli levinnyt joka suuntaan noin 3m säteelle, tosin vaatteille ei osunut tippaakaan!? Joutuivat pesettämään sitten sen viereisen huollosta tulleen auton, kun oli tosiaan jonkun verran litkua tuulilasissa ja konepellillä siinäkin. Maksoin sitten vastusteluista huolimatta pesun, koska olihan kyseessä oma vika. Koska rengas näytti ehjältä, heitin sen uudelleen vanteelle, tosin tällä kertaa litkua ei sinne riittänyt (ei tullut purkkia mukaan). Tällä kertaa vain 3 baria ja rengas ei ainakaan ensi silmäyksellä edes vuotanut. Totesin että laitetaan sitten lauantaina litkua, kun ehtii paremmin. Oli muuten sen verran kova paukahdus, että oli päitä oviaukoissa huoltoasemalla nopeasti. Kuulo palautui välittömästi, joten en nähnyt tarpeelliseksi terkkarikäyntiäkään, vaikka loppupäivän kyllä tuntui, että jotain paineaaltoa korvan suuntaan on kohdistunut. Huomasin kotona myös, että tuli laitettua rengas toisinpäin kuin valmistaja suosittaa siinä huoltiksen pihassa. En alkanut kääntään.
Illalla sitten pysu-cuppia Kiuaskalliolla. Varasisuri mukaan ja pumppu. Onneksi tuli. Rengas tuntui lähtiessä sopivalta ja arvelin selviäväni rengasrikoitta, joten ei ollut huolta, vaikka litkua ei ollutkaan renkaassa. K:lta 200m, niin kuului vastaava, mutta hiljaisempi, paukahdus takaa. Pari metriä rullausta ennenkuin sain pysäytettyä. Kattelin taakse, että vannenauhahan se siellä näkyy ja rengas on sykkyrällä vasemman puolen putkien ympärillä. Sisuri taskusta ja tubelessventtiilit pois. Kun tuli aika pumpata ilmaa sisärenkaaseen,havaitsin hukanneeni venttiilin juureen kuuluvan mutterin johonkin pururadalle. Pumppaaminen muuten vaikeutui huomattavasti. Kävin sitten ottamassa uudestaan vauhtia K:lta. Meni paremmin, vaikka ei sitä näköjään osaa edes virheittä suunnistaa omassa kotimaastossa.
Kotona sitten suosiolla laitoin sen 130g painavamman tubeless-Pythonin vanteelle. Meni muuten pumppaamalla ja helposti vieläpä. Todennäköisesti laitan silti hieman litkua sisälle, on nimittäin hieman lommoilla vanne. Pitänee hommata jotkut kevennysvanteet, ettei tuo pyörivä massa nyt kauheasti kasvaisi;).
Vueltassa tänään: Säälipisteet Kirijenkalle, jolla ei ollut edes teoreettista mahdollisuutta voittoon tänään. Ei oikein osaa suhtautua tohon Arroyon "peesaan-en-vedä-vien-voiton-kirissä"-taktiikkaan. Ois varmaan Kirijenkallakin ollut jotain mahiksia, jos ei ois koko loppulenkkiä vetänyt, mutta sit ois kyllä irtiottokin ajettu kiinni. Ehkä se sitten oli niin motivoitunut kakkossijasta, että veti vaan. Huomenna mäkitempo, saatan jopa itsekin käydä ottamassa muutamia mäkivetoja aamupäivästä. Sitten pyörä laukkuun ja muut Liettuaan lähtevät kamat kasaan. Otan läppärin 75% varmuudella mukaan, joten rapparia mahdollisesti kisoista sieltä jostain, ainakin jos hotellilta ei oo pitkä Event Centeriin.

PS. Pahoittelut sille mua moikanneelle tyypille, joka tunsi mut, mutta josta sain tuntomerkeiksi vain vihreän takin ja Limarin kypärälaatikon. Koitan ens kerralla moikata takaisin, jos en taas ajele unessa keskellä JKL:ää.

Tuusula takana

Sunnuntaina sitten tummenneltiin Tuusulassa. Perjantai ei oikein tuntunut lupaavan mitään. Kulkihan se pyörä, vaikkakaan alussa reisissä ei oikein ollut mitään. Mutta olipahan hieno maasto ajaa, ei montaa tuollaista mäntykangasta, jossa olisi vielä polkujakin, EP:ltä löydy. Saattaa olla, että tuonne lähdetään kausi lopettamaan.
Sitten lauantaina oli erittäin virkistävä entisten ja nykyisten CAF- (Citius, Altius, Fortius) tiimiläisten tapaaminen. Ensin iltapäivästä syötiin ja pari puhettakin pitivät ja yleistä jutustelua. Alkuillasta sitten Jalasjärven rannalle savusaunaan ja kyllä, uimaan. Ei ehkä enää tälle vuodelle vapaaehtoisesti tule mentyä ulkovesiin. Siinä mökillä sitten lisää jutustelua ja myös ruokaa ja juomiakin olisi ollut aika paljon; harmitti, että tuli ilmoittauduttua Tuusulaan ;). Soittivat sitten kotoa Susannalle, että sen pyörästä oli rengas täysin tyhjänä. Eli lähdettiin siinä puoli kymmenen aikoihin jo pois. Sen jälkeen laitoin ilmaa renkaaseen, pakkasin pyörät autoon ja pakkasin omat kamat kasaan. Meni vähän siis myöhäiseksi ja aamulla puoli kuuden aikaan herätys eli nukuin lähes koko automatkan Tuusulaan.
Sään puolesta kisa ei kiinnostanut yhtään, sillä oli pilvistä ja +7 astetta. Joutu pitkään arpomaan vaatetuksen kanssa. Lopulta molemmat kisat ajoin lyhyt aluspaita+ajopaita+ajohousut+irtohihat-kombossa. Sprintissä riitti ihan hyvin, mutta pitkälle olisi voinut laittaa irtolahkeet ja pitkän aluspaidan miinus irtohihat. Mutta ei vaatetusratkaisut lopputuloksiin mitenkään vaikuttaneet. Sprintti meni alusta alkaen hieman varmistellen ja hätäillen. Ei kuitenkaan isompia pummeja ja nähtävästi vauhti on kohdallaan tuollaisissa lyhyissä rypistyksissä. Yllätyksekseni ja taisi se sitä muillekin olla, voitin sprintin 10s erolla Mattiin, kolmantena 24s perässä oli Margus ja 7s Marguksesta Juho ja Petri, joista hieman isompi eli 48s ero Timoon. Loput oletettavasti kärkitaistelusta poissa, koska alkupää oli noin lyhyillä eroilla. Sprintin tulokset
Elättelin jonkilaisia toiveita karkuun pääsystä ainoastaan Matin kanssa, mutta pitkän matkan alkupuoli oli tietysti enimmäkseen sora- ja peltoteitä, joten Margus, Juho ja Petri imuttivat eron nopeasti kiinni. Petri tosin taisi sitten kuitenkin tippua jossain ennen nelosrastia. Viitosella olikin jo koko porukka koossa, kun Timo vielä radan varressa ajoi eron kiinni. Hieman yritettiin Matin kanssa vuorovedolla tiputtaa jätkiä, mutta hyvin pysyivät peesissä. Tuli kyllä itsekin oltua ehkä hieman liian innokas vetohommiin omaan kuntotasoon nähden. Tosin muuten kärjessä olisi ollut yksin Matti. Tiedä sitten kuinka kauan olisi seisoskeltu, jos olisi pistänyt vauhdin nolliin ja yrittänyt saada muita vetämään. Pahoitteluni Matille hieman heikosta maastonluennasta, sillä ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun molemmat joutuivat jarruttamaan, kun ei osattu päättää kumpi menee kapeaa kohtaa edellä. Letkana siis edettiin ja reitinvalintaakaan ei ekalla kartalla paljoa tarjottu, joten ei oikein ollut edes mahdollista karata. Muutaman kymmenen metrin karkumatkat ovat niin helposti kirittävissä kiinni, että pari hyvää mikroreitinvalintaakaan ei auttanut. Omalta osaltani kisa oli oikeastaan ohi toisen kartan (tästä edespäin kaikki rastinumerot viittaavat toiseen karttaan) toiselta rastilta lähtiessä, jossa heilautin pyörän ilmassa hieman liian lennokkaasti ympäri ja samalla takarenkaan kyljen Timon eturattaaseen. Seurauksena kolme kookasta 5mm x 2mm kokoista reikää. Eipä muuten auttanut litku renkaassa näihin reikiin. Katsoin siinä sitten vain jätkien selkiä samalla kiroten. Pumppu ja patrunahan kyllä selkätaskusta löytyi, mutta ei tällaisia tapauksia varten tarpeellista sisäkumia. Reikien kokoahan en tyhjästä renkaasta nähnyt, joten tyhjäsin patruunan renkaaseen vain todetakseni, että ei auta. Sitten selitin Susannalle ja äidille tilannetta ja kysyin muutamilta kilpailijoilta sisäkumia. Valmistauduin siinä jo kävelemään n. 3 km kilpailukeskukseen, kunnes Samuli lainasi sisäkumia. Kiitokset siitä. Renkaan vaihto kesti hieman kauemman, koska rengas oli täynnä litkua ja päällä kurassa. Sain renkaan vaihdettua jotakuinkin samaan aikaan, kun Pasi tuli rastille. Laskekelin, että nyt kun kerta on rengas täynnä, niin samallahan voi ajaa radan loppuun. Pari kertaa näkyi jopa lupaavasti Pasin selkä seuraavilla väleillä, vaikka jalat olivatkin täysin hapoilla renkaan aiheuttamasta seisoskelusta johtuen. Sippi siis häämötti hyvin lähellä ja vauhti väheni murto-osaan viitos- ja kuutosrasteille ajaessa. Loppumatkasta siis taisteltiin lähinnä maaliin pääsystä. Virheitähän nyt suuremmin noin hiljaisesta vauhdista pysty tekemään, tosin kisan kaikki reitinvalintavälit oli jätetty kisan viimeiselle kolmannekselle. Tummaa alkoi olla, kun suolla ajokaan ei oikein tuntunut sujuvan. Onneksi maali läheni hiljalleen, joten pystyi ajattelemaan, että rääkki kohta olisi ohi. Viimeisellä suolla Jarkko vielä tuoreen näköisenä lennähi ohi, kun itse joutui taluttamaan raahustaen. Maaliin kuitenkin tulin lopulta enkä loppujen lopuksi edes niin kauhean huonolla sijoituksella, sillä Samuli oli vetäissyt vitoselle ISON pummin ja Pasilla oli molemmat renkaat puhjenneet. Oli Matti-Pekkakin jotain pummia varmaan tehnyt, koska jäi myös taakseni ja oli kuitenkin reilusti Samuliakin edellä kakkosrastilla. Todennäköisesti yli kymmenen minuuttia jäin kärkiporukasta renkaanvaihdon jälkeen, koska uskon siinä menneen kaikkineen ainakin 12 min. Voitto meni oikeaan osoitteeseen, sillä Matti oli tiputtanut Timon ja Marguksen ihan loppumatkasta. Timo taas oli tiputtanut Marguksen ja neljäntenä nähtävästi lähes koko matkan yksin ajanut Petri. Juho oli vetäissyt niin ison pummin viitoselle, että oli nähnyt parhaaksi ajaa pois, joten oma sijoitus kuudes, saattaa tosin nousta yhdellä sijalla, jos Jarkkoa ei lasketa lopputuloksiin.Pitkän tulokset
Pyöräsuunnistuscupin osalta tilanne pysyi muuttumattomana, koska tuloksissa edelläolleista parhaiten cupissa sijoittuneena on Timo 35p perässä. Kotimatka Jyväskylään oli ehkä yksi väsyneimmistä ikinä. Ensin asemalta automaatti ei antanut paikkalippua, joten totesin, että en sellaista tarvitse, koska mielessä oli myös La Garen pizza. Pizzan ehdin hakea hyvin ennen junan lähtöä, maistui hyvälle, koska päivällä kisojen välissä en syönyt muuta kuin leivän ja banaanin palautusjuoman kanssa. Kirosin tosin loppumatkan miksen käynyt hakemassa luukulta paikkalippua, mutta kai likaisissa kisavaatteissa onkin parempi matkata vaunun eteisessä laukun päällä istuen. Lähes vannon, etten enää sunnuntai-iltana tule tuolla junalla Tampereelta. Vain pakon edessä.
Viikon alku menee kisoista palautuessa ja loppuviikko Liettuaa varten valmistautuessa. Vielä pitäisi tälle illalle jaksaa täyttää Athlete Whereabouts Info WADAlle ja IOFlle. Tietäispä vaan itsekin mitä sitä tekee joulukuussa.

Kisaennakkoa loppusyksylle

Sunnuntaina olisi vielä kauden viimeiset varsinaiset kansalliset kisat. Kohtalaisen kova taso oli yleisessä huomioonottaen, että lauantaina on yö-SM:t. Tosin eipä ne taida ketään pyöräsuunnistajia kiinnostaa. Itse lähden sunnuntain kisoihin rennolla ajelumeiningillä, saattaa vaan olla, että liiankin rennolla. Perjantaina lämmittelyksi Pysucuppia, joten tuntuma ei ainakaan pitäisi olla hukassa, vaikka maastoajoa ei taas viikolla ole tullut metriäkään. Fyysinen puoli kyllä saadaan treenattua muutenkin, mutta kyllä maastopyörää kaipaisi tänne Jyväskyläänkin. Sunnuntain kisassa tulee kuitenkin ymmärrykseni mukaan olemaan jonkun verran teknistäkin polkua, joten pitää koittaa paikata sitä ylivertaisella suunnistuksella. Voi vaan olla hankalaa, jos nimittäin sprintissä pummaa, niin takaa-ajossa tulee kiire. Sinänsä tuo on hyvä konsepti kisoille, kunhan tulospalvelu vaan ehtii toimia lähtöjen välillä ja takaa-ajolähtö onnistuu. Toivottavasti saa kunnon kisafiiliksen päälle sprintissä ja vielä pidettyä sen yllä takaa-ajoon asti. On nimittäin kokemusta suunnistuspuolelta, kun tavoitteet on ollut vain päästä finaaliin, niin sitten finaalissa on vedetty kauden huonoimpia suorituksia.
Reilun viikon päästä olisi sitten lähtö Liettuaan. Kisasivuilla olevan informaation perusteella, kisoissa tulee varoa pehmeää hiekkaa, jyrkähköjä nousuja ja villisikoja. Villisikoja ei kuulemma saa syöttää... Ei kyllä tulisi mieleenkään treenatessa saati sitten kisassa alkaa ruokkimaan tuollaista.
Muuten vaikuttaa siltä, että mäntykangasmaasto on kyseessä eli helpohkoa toteutusta, ainoaksi ongelmaksi voi nousta polkujen huono havaittavuus, mikä oli ongelma Puolassakin. Kolmatta bulletinia odotellessa voi vain arvailla saako kisoissa oikoa. Tasapuolisinta olisi sallia se, sillä vaikka se kiellettäisiin ja sitä valvottaisiin, joku oikoo kuitenkin ja ko. maastotyypissä se saattaa tarkoittaa kymmenien sekuntien eroa lyhyehköilläkin väleillä. Toivottavasti siis ei tule oikomiskieltoa. Kisaputki tullee olemaan aika rankka sillä keskiviikkona aloitetaan keskimatkalla, joka varmasti jättää happoja jalkoihin. Torstaina on vuorossa sprintti, joka myös kartan perusteella on aika fyysinen kisa eli perjantain pitkällä matkalla saattaa olla aika tummaa miestä. Lauantaina pitäisi vielä jaksaa raivota viesti läpi, minkä jälkeen aloitetaan palautuminen seuraavan viikonlopun SM-pitkää varten tällä kertaa toivottavasti huikeammalla banketilla kuin MM:ssä. Maanantaiaamulla Helsingissä, mistä tod. näk. suoraan Jyväskylään.
Seuraavana lauantaina vielä SM-pitkä, jolla menestymiseen on ladattu aika paljon paineita. Kyseessä kuitenkin on lähes kotikisa Valkealammilla, joten vähintään mitalia sieltä täytyy lähteä ajamaan. Saa sitten nähdä onko kyseessä yhtä rankka kisa kuin viime vuoden SM-pitkä Hämeenlinnassa, jota itse pidän rankempana kuin tämän juhannuksen erikoispitkää Evolla. SM:ssä muuten nähdään kumpi on kovempi pyöräsuunnistuksessa, pyöräsuunnistaja vai suunnistaja :) Toivottavasti muitakin rohkeita S-P:n lisäksi nähtäisiin kisoissa.
Liettuan kisoja saa seurattua muuten tuolta: Kisasivut

Viikonloppuajelua

Tuli taas käväistyä ajamassa Pysucuppia perjantaina. Ei ollut niin kivaa, ku vois olettaa. Märkä Sotka oli aika erilainen paikka mitä Puolan metsät. Ei siinä mitään muuten, mutta pyörä on vaan niin paskassa ajon jälkeen. No oli ne kivikotkin aika vaikeita ajaa, kun niin nopeesti tottui Puolan tasaisiin polkuihin. Onneksi sentään ajo edes jossain määrin kulki, vaikka tosi väsyneeltä koko matkan tuntuikin. Todennäköisesti jotain syytä oli taudillakin. Vauhti siis kuitenkin riitti helpohkoon voittoon, tosin näyttää, että cupin voitto on mahdottomuus, kun enintään perjantain kisoihin pääsee, jos niihinkään ehtii. Kymmenen kisaa vissiin pitäis kerätä. Tosin pistesysteemi on niin outo, ettei välttämättä edes voita, vaikka voittaisit kaikki kymmenen osakisaa, joihin olet osallistunut. Mutta onneksi edes jotain tapahtumaa on alueella. Oikeastaan kai sitä toivois jonkun muun vievän cupin, niin saisivat innoitusta ajaa, mutta kyllähän se kolaus omalle egolle olisi ;)
Lauantaina tuli sitten käytyä ajelemassa Nummijärveltä oikein ohjatulla maastolenkillä. Onneksi sattui hyvä sää eli ei satanut, vaikka olisi se aurinko enemmänkin voinut lämmittää. Reitti oli itselleni tuttu, joten sinällään leppoisaa ajelua. Lisään reittikartan myöhemmin. Reitti kulki Nummijärveltä etelään Kauhanevaa viistäen ja Pohjankankaalta länteen, mistä Karhunkangasta etelään. Sitten Kauhajoki-Honkajoki tien yli ja Lauhanvuoren eteläreunaa Spitaalijärvelle. Tauon jälkeen Lauhan päälle, mistä ensin pohjoiseen ja sitten koilliseen ja Kjoki-Hjoki tielle. Vielä Kolmentuulenlakin kautta ja teitä pitkin Nummijärvelle takaisin. Juuri alle 80 km ja aikaa taukoineen 5h eli ihan sopivan rauhallinen lenkki. Mukana oli aika hyvin porukkaa, vaikka tiedotus ei kovin laajaa tainnut ollakaan. Tuntui oudolta, että jalat ikäänkuin puutuivat lenkin aikana, mutteivät kuitenkaan väsyneiltä tuntuneet. Kalustotappioksi jäi repusta tippunut vaahtopurkki. Samassa taskussa ollut müslipatukka löytyi. Pitänee kyllä ensi kesänä käydä ajelemassa tuolla Pohjan- ja Hämeenkankaan suunnalla enemmän.Alkumatkan tasaista hiekkatietä, pahimpia esteitä isohkot vesilammikot.
Lauhan reunalla oli kivaa polkua mäntykankaalla.Pyöräparkki ensimmäisellä taukopaikalla Spitaalijärvellä.
Lauhan näkötornista pitäisi näkyä 7 kirkontornia, tosin paremmin näkyy tv-mastot (etenkin tuo kuvassa, mutta myös Pyhävuoren, joka on kuvan oikean reunan ulkopuolella) ja Kaskisten savupiiput.Susanna vääntää ylämäkeen Lauhalta laskun jälkeisessä ojanotkossa.

Puola on paska maa, mut se on kyllä ihan oma vika

Kisat tuli käytyä. Eipä niistä nyt kauheesti kerrottavaa tuleville sukupolville ainakaan omalta osalta jäänyt. Kerrataanpa kuitenkin.
Sunnuntaina siis aamulento Varsovaan. En muuten tiedä mikä siinä on, mut oli jotenkin ahdistavaa olla Finnairin lennolla. Ei nimittäin tuu mieleen, koska oisin viimeksi lentänyt sinivalkoisella. Jotenkin outoa vaan ku se lentohenkilökunta oli suomalainen, ja tuli jopa ikäänkuin lomalentofiilis kun kapteeni selittää suomeksi kajareista.
Perillä Varsovassa homma toimi aika nopsaan ja paikalliset, joilta pakut oli vuokrattu, oli vastassa ja mentiin autoille. No tais vastata Transporterit keskitasoa Puolan autokannan kunnon suhteen. Onneksi olin niin välkky, et ehdin toisen pakun etupenkille. Sai edes puhalluksen matkan ajaksi. Muu porukka sitten hikoili enemmän tai vähemmän takapenkeillä. Toisekseen satuin vielä istumaan paremmin hevosvoimansa säilyttääneeseen yksilöön, joten ei tarvinnut jokaisessa ohituksessa pelätä, vaikka eipä tämäkään auto mikään turbokone ollut. Suurimman jännityksen matkan ajaksi kuitenkin aiheutti tieto, että paku ja kärry, joissa oli tulossa pyörät, ovat tulossa jossainpäin Puolaa eivätkä välttämättä ihan priimakunnossa. Oli nimittäin yöllä katkennut aisa kärrystä ja se oli käynyt lannoittamassa puolalaista peltoa muutamilla valikoiduilla varustekasseilla. Päästiin sitten jopa perille ja onneksi myös pyöräkuljetus oli perillä samaan aikaan. Myös omat pyörät oli vahingoittumattomia, joten ei niitäkään joutunut fiksaamaan enää sunnuntai-illan puhteeksi. Majoitusmökit oli ihan ok, joskin ilmanvaihto ei toiminut ollenkaan eli aamuisin ilma oli aika sakea ja kostea. Toinen erikoinen asia oli, että meidät (Saarelan Samuli, Wikin Toni, Pensaan Mika ja mä) oli ikäänkuin eristetty ihan leirintäalueen nurkkaan, kun muilla oli mökit keskiaukion reunoilla.
Ruokaakin siellä sai seisovasta pöydästä kolme kertaa päivässä ja se oli jopa erittäin syötävää, joten ei sen osalta valittamista. Tankattua tuli viikon puoliväliin asti varmaan yli tarpeenkin.
Seuraavaksi saapuikin maanantai. Ohjelmassa aamupäivällä hieman mallisuunnistusta ja muuta säätöä ja iltapäivästä eteenpäin valmistautumista sprinttiin ja itse kisa. Hieman oli jännitystä ilmassa, kun eipä tollaisia kaupunkisprinttejä Suomessa kauheesti muuten kuin jalalla tuu treenattua, ei oo nimittäin edes sprinttejä kisakalenterissa kuin yksi. Pakkohan siinä oli vain luottaa omaan taitopuoleen. Kisa tiivistettynä menikin paremmin kuin odotin. Ei isoja virheitä, raakaa toteuttamista ja hieman jopa runttauksen poikasta varmoissa paikoissa. Riittihän tuo 14. sijaan, mutta olisi tuo voinut paremminkin mennä. Tietääpähän ainakin ensi vuotta varten muistaa kiertää kaikki Artsin järkkämät sprinttitreenit, vaikka olisivatkin juosten.
Palautuminen laitettiin saman tien käyntiin, koska tiistaiaamupäivällä oli jo keskimatka. Kuviot keskimatkalta tiivistetysti seuraavat: tuntui, ettei se viimeinen vauhti kytkeydy millään päälle (tätä siis 80% ajasta) ja suunnistaminenkin tuntui hapuilevalta eli ei mitään isoja virheitä edelleenkään, mutta sujuvuus kadoksissa. No maalissa sijoitus 24., joten ei täysin tyytymätön voi olla ensimmäiseen varsinaiseen kisaan. Tässä vaiheessa näytti vielä hyvältä ajatellen 1-joukkueen paikkaa.
Siirrytään tiistaihin ja pitkänmatkan karsintaan. Kisa lähti ihan vauhdikkaasti käyntiin, kun samalla minuutilla lähti Foliforov eli ajettiin kimpassa pari ekaa kilometriä (tosi pitkä eka väli!). Sitten tuli vastaan Pohjasvuon Pasi rengasrikkoineen, joten viskasin tarvikenipusta sisäkumin Pasille. Loppuvälillä tulikin sitten hieman pummia, kun ei tarttunut kiinni siihen suunnistukseen heti pysähdyksen jälkeen. Onneksi kakkoselle oli ajoväli, joten takaisin suunnistusajatteluun ja sitä toteuttaen radan 7. nopeimpana jatkoon. Ihan tyytyväinen olin edelleen kisoihin.
Illalla vierailu Olsztynin "parhaassa" pyöräliikkeissä eli joku perhanan eräliikehän se oli. Onneksi osasivat siellä edes neuvoa siihen toiseksi parhaaseen. Illalla yksi olut välipäivää vasten! No olishan niitä pitänyt vetää aika paljon enemmän, jos olisi tiennyt ennustaa loppuviikon vireen. Ei olisi pieni krapula siinä jamassa haitannut mitään. Välipäivä siis kului aamupäivästä hieman mallisuunnistamalla ja iltapäivästä kuskiksi/oppaaksi Olsztyniin toiselle porukalle. Takaisin autoillessa sisäelimet alkoivat osoittaa ensimmäisiä vastarinnan merkkejä. Ripulihan siitä alkoi. Päivällisellä käväisin vähän tökkimässä ruokaa haarukalla, kun ei tuntunut uppoavan mikään. Nesteet tuli aika vilkkaasti elimistön läpi, joten niidenkin avulla tankkaaminen oli vaikeaa. Iski muuten pahimman päänsäryn vuosiin vielä kaupanpäällisiksi. "Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa 2008" -vihkosesta selvisi myös, että ainut lääke ko. vaivaan joka oli mukana oli lääkeoopiumi. Teki muuten mieli siinä vaiheessa ottaa sitä lääkettä, mutta sitä olisi saattanut katua seuraavat 2 vuotta. Tästä seurasi se, että luovutin seuraavan yön aikana suurimman osan suolistossani liikkuvista nesteistä puolalaisen viemäriverkon haltuun. Olipahan muuten helvetin mukava herätä virkeänä pitkänmatkan finaaliin. Siinä vaiheessa elättelin vielä toivoa, että tauti menee ohi ja viestissä ollaan taas entistä ehommassa kunnossa. No eipä oltu. Pitkämatka meni täysin penkin alle. Viikon isoimmat pummit viikon hitaimpaan vauhtiin oli perkeleen huono yhdistelmä. Kisan jälkeen kiinnosti enää nukkuminen. Tässä vaiheessa oli myös syömisessä se vaihe, että vaikka mitään en ollut syönyt niin eipä ollut nälkäkään, joten ruoan joutui lähes tunkemaan nielusta alas. Napsahti sitten 2-joukkueen avausosuus. Sopi mulle, onpahan nopeampaa sekin ohi. Ei se kyllä liian nopeasti silti ohi ollut, mutta minkäs itselleen voit. Jos ei ole energiaa lihaksilla asti, niin ei se pyöräkään kauhean rivakasti liiku. Taidettiin sentään Espanja voittaa joukkueena.
Viikon olisi pitänyt huipentua bankettiin, nyt se hyytyi täysin ennenkuin pääsi edes vauhtiin. Olin ihan jääpuikkona, ei saanut juotua olutta, paska olo siis fyysisesti että henkisesti. Hytisin peittojenkin alla varmaan puoli tuntia ennen kuin sai nukuttua.
Onneksi lähdettiin paikan päältä aika nopsaan eli jotain 4 jälkeen herätys ja ennen viittä lähdettiin ajaan Varsovaan. Autossa oli tällä kertaa miellyttävämpi olla. Tuntui muuten myös, että ripulikin alkais olemaan voitettu kanta. Lento Varsova-Helsinki jollain pirun retrokoneella. Tuli vaan mieleen, että jos Finnair aikoo rakentaa positiivista ja luotettavaa imagoa, ei varmaan kannattais maalata koneita jonkun 50-lukulaisen näköiseksi. Samalla laillahan sekin sitten laskeutui Helsinkiin eli kuskista oli kiinni (tais pikkuisen naispilottia jännittää ku ei ihan priimaa tullut siitäkään). Kentällä kiva yllätys, cargoukot on idiootteja eli Kaisun laukku oli ainut, joka ei meidän porukasta mahtunut ekaan kuljetukseen eli odotettiin sit sitäkin vissiin 45 min. Marika onneksi ajoi vauhdikkaasti Tampereelle, joten Kaisulla jäi 5 min aikaa nousta junaan (ehti se). Kotimatkalla ruokaa Hesestä, ei todellakaan ollut onnistunut valinta, ripuli palas vielä yhdeksi vuorokaudeksi ilmoittamaan itsestään. Ja sitten olikin jo arki ja luentoja.
Kisoista yleisarvosanaksi 7+, kyllähän ne jotain paikkaa nuo sprintti ja keskimatkakin, mut yleisesti ottaen alakanttiinhan ne kisat meni. Siitä plussa et välineongelmia ei osunut omalle kohdalle.

Lähtöä odotellessa

Pitäisi n. 3 tunnin päästä olla lähdössä lentokenttää kohti. Ei oikein väsytä. Tuntuu, että jotain pitäisi varmuuden vuoksi pakata mukaan. Toivottavasti mitään ei jää kotiin. Riippuen yhteysmahdollisuuksista saatan jotain tännekin kirjoittaa viikon aikana, but don't count on it. Mutta pitääpä vielä koittaa nukkua ennen lähtöä.

Valmistautumista kisoja varten

Pyörät lähtivät eilen iltapäivällä Lahden kautta Espooseen ja tällä hetkellä ovat vissiin menossa Virossa Via Balticaa pitkin etelää kohti. Pyörien osalta homma tuntuu olevan hoidossa, vaikka hermot hieman olivatkin kireällä renkaita tubeleksiksi muuttaessa. Omat renkaat onnistuivat melko helpolla, settinä siis DT Swissin XR 4.2d vanne DT Swissin omalla tubeless kitillä, eturenkaana Schwalben -08 Racing Ralph ja takarenkaana Hutchinsonin Piranha Air Light. Nämä molemmat nousivat vanteelle Spessun Air Toolilla. Ongelmia kohdattiinkin sitten, kun piti Susannan renkaita laittaa. Älyttömästi pumppausta ja aika paljon litkua sisään ja saatiin eteen -07 Racing Ralph pitämään ilmaa. Lisää ongelmia muodostui, kun taakse suunnittelemani Hutchisonin Bulldog olikin kyljistä sen verran kärsinyt, että ei aluksi edes meinannut tiivistyä. Tubeless kittinä näissä molemmissa Stan's Notubes-setti. Bulldog saatiin kuitenkin nousemaan pumpulla älyttömän väännön jälkeen. Susannan käytyä testilenkillä oli tarkoitus laittaa lisää ilmaa renkaaseen, sillä sitä oli hieman tihkunut edelleen ulos. Susanna avasi venttiiliä, mutta sielupa kiertyi samalla ulos ja kaikki ilmat kiireesti ulos. Tässä vaiheessa aloin tuskastua hommaan. Samalla tein päätöksen, että Bulldog ei tule pitämään tarpeeksi hyvin ilmaa sisällä, joten vaihdetaan takarenkaaksi Contin Speed King SS, vaikka kyseessä on aika järeä rengas verrattuna edessä olevaan Ralphiin. Speed Kingin laatikko kuitenkin kertoo, että kyseessä on UST Tubeless -rengas eli pitäisi olla helppo homma. Ilmeni kuitenkin, että näin ei ole. 10-15 min pumppausta ja olin valmis menemään huoltoasemalle kompressorin luo. Kaksi kertaa loppujen lopuksi piti käydä huoltoasemalla, kun rengas ei vanteelle noston jälkeenkään pysynyt siellä litkujen lisäyksen aikana. Renkaat tulivatkin valmiiksi vähän puolenyön jälkeen ja edelleen tuolloin ilmaa tihkui seinämistä ulos, vaikka moneen kertaan olin sisällä olevaa litkua hölskyttämällä yrittänyt levittää. Jännityksen aihe onkin, että onko Speed Kingeissä ollenkaan ilmaa, kun sunnuntaiaamupäivällä saavutaan kisapaikalle. Hetken aikaa käväisin sisällä lämmittelemässä ja keräsin vielä auton kyydissä Puolaan menevän laukun tavarat. Tässä vaiheessa kello olikin jo reilusti yli kahden ja totesin, että voin hyvillä mielin katsella hieman miesten kävelyn alkua. Kolmen aikaan sitten nukkumaan ja herätys seitsemän aikaan. Viimeinen työpäivä olikin hieman yksitoikkoinen, aamulla ajo Vantaalle Jumbon viereen valmistuvaan Flamingoon viemään tavaraa Holiday Club Resortsin toimistoon. 10 tunnin työpäivä noilla unilla tuntui aika oudolta, mutta autoa ajaessa ei kumma kyllä väsyttänyt ollenkaan. Pitää koittaa nyt ottaa univelka vielä pois, kun piti yöllä tuota naisten maastopyöräilyä katsoa. On ne aika kovia nuo naisetkin, saa nähdä kuinka kovaa miehet uskaltaa päästää noissa teknisissä ränneissä Pekingissä.

MM:iä kohti

Tarkoitus oli kirjoittaa syväluotaavampi analyysi katsastuksista, mutta nopeat näppäinsormet pyyhkäisivät muutaman kymmenen riviä tekstiä pois ja nyt juuri en jaksa muuta todeta kuin, että näytöt riittivät toista vuotta pääsarjassa kilpailevana. Tuloksina oli siis ultrapitkän 3. sija, keskimatkan 2. sija (edellä vain M. Zhurkin, RUS) ja xc-kisan kymmenen joukkoon ajo (en nyt juuri muista tarkkaa sijoitusta, enkä sitä jaksa etsiäkään). Miesten joukkueeseen valittiin myös Saarisen Juho, Sarkkisen Timo, Turkan Tuukka, Tervalan Mika ja Pohjasvuon Pasi, Mikan toimiessa ikäänkuin pelaaja-valmentajana. Kilpailuihin lähdetään siis Puolaan.